Skip to main content
Tärkeä tiedote! Tiistaista 30.8.2022 lähtien 7-15kg mattotilaukset toimitetaan Suomeen yksilöllisesti express-kuljetuksena. Jokainen Mum's valmistuu tilauksesta ja tuotanto toimii pienissä kylissä mainiosti, vaan rahti ollut arvaamaton kohta kolme vuotta. Nyt toimitusaika nopeutuu huomattavasti. Tahdomme näin palvella teitä paremmin. Kiitos. 

RAKKAUS. Ricardo Cavolo

Design: Ricardo Cavolo

Leiskuvia rakkaus-sydämiä, valuvia kyyneleitä, kasvoja toistensa lähellä, ruusuja, oudon talismaanisia silmiä, lintuja siipinen. Niistä on maailmankuulun espanjalaisen kuvittaja ja designer Ricardo Cavolon uniikki ja vahva kuvataide tehty.

Ricardo Cavolo (1982) on yksi Espanjan tunnetuimmista kuvittajista. Hänen töitään on esielty gallerioissa ympäri maailmaa, vaan vuosi 2010 ol käännekohta, kun Cirque Du Soleil valitsi Ricardon työskentelemään yheen taideprojekteistaan. Tuottelias taiteilija on tehnyt kuvituksia paitsi  tuotantoyhtiöille ja musiikkibisnekselle, myös julkaissut omia kirjoja.

Vuonna 2012 hänet palkittiin parhaasta kansisuunnittelusta Yorokobu lehdelle. Ricardo on kuvittanut useia eri kampanjoita brändeille kuten  Nike, Converse, Dockers, Levi's ja myös Futbol Club Barcelonalle. Hänen seinämaalauksiaan löytyy myös Urban Outfittersin myymälöistä ympäri maailmaa, Cirque du Soleilisa ja Montrealin lentokentältä.  Mum'sille suunnittelemansa kuvitukseen Ricardo pyysi inspiraatiosanoja ja suunnitteli meille teoksen kahtena värinä: monivärisenä ja mustavalkoisena. Nimeksi tuli Rakkaus.

Jokainen Rakkaus on ainutlaatuinen- niinkuin rakkaus on, vaan myös siksi, että jokaisen Ricardon sarjaan kuuluvan maton, tyynyn tai ryijyn takana on ihminen ja perinteinen käsityötaito. Pienet vaihtelevuudet kädenjäljessä tekevät teoksesta uniikin ja jokainen teos on signeerattu. Matto on solmittu laadukkaimmalla mahdollisella tekniikalla, jossa villa on lisäksi käsityönä leikattu matalaksi, jotta kuvio tulee paremmin matossa esiin. Matto on kuitenkin pehmeä ja raskas, vaan matalana villa ei juuri lähdetä edes "villanöyhtää". Mattoa valmistetaan myös uniikkeina kokoina. Kysythän ystävällisesti lisää Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Price range : 1,650.00€ to 3,240.00€
1,650.00€
Tämä tuote voidaan jälkitoimittaa
Koko:

Lisätietoa tuotteesta

MUM's

Mum's syntyi Etelä-Afrikassa vuonna 2006, kun suomalainen Outi - kuvataiteilija ja äiti - teki yhteistyötä 15 paikallisen naisen kanssa. Yhteistyön tuloksena syntyi taideteoksia Suomessa järjestettyyn näyttelyyn. Teokset oli kaikki kudottu käsin Outin suunnitelmien ja designien pohjalta. Projekti tuki naisia, jotka tekivät työtä kotoa käsin. Koska kaikki osallistuneet olivat äitejä, projektin nimeksi tuli MUM's. 

Vuosien myötä Mum'sista muotoutui kestävän kehityksen tuotemerkki "Mum's Good with Goods", vastuuta ihmisestä ja ympäristöstä kantava, pohjoismaista suunnittelua ja perinteistä käsityötaitoa kaukana kehittyvissä maissa yhdistävä vahvasti arvosidonnainen design-yritys. Mum'silla on tuotantoa neljässä maassa - Intiassa, Etelä-Afrikassa, Kambodžassa ja Boliviassa. Kaikki tuotteet tehdään mahdollisimman pitkälti käsin, ja ihmiset tekevät työtä kotoa käsin säästäen näin matkakuluja ja luonnonvaroja. Jokainen Mum's valmistuu lähituotantona ja materiaalit paikallisia luonnon- tai kierrätysmateriaaleja. Jokainen Mum's on yksilöllinen ja Mum'sin tuotteessa on tekijänsä signeeraus.

HUOM. Valmistamme ja toimitamme mattoja ainoastaan tilauksesta, toivomassasi kokoluokassa. Nettikaupassa olevat kokoehdotukset ovat viitteellisiä ja koot perustuvat pohjoismaisiin olohuonemittoihin ja esittävät mattojen kuviot sellaisina kuin se suunnilleen kyseisessä koossa ovat. Toivottavasti niistä on mattokoon valinnassa teille apua. Tilauksesta valmistettavilla tuotteilla ei valitettavasti ole voimassa peruutus- tai palautusoikeutta.

Muita kiinnostavia tuotteita