fbpx
Kirjoitettu 07.01.2022

Piispa Mari Leppäsen Mum's suosikit

Kun pyysin piispa Mari Leppäseltä, josko hän tätä juttua varten voisi valita mallistostamme suosikkinsa, niin syynä ei ollut vain se, että Mari on piispa. Marille perheineen on vuosien mittaan kertynyt monta erilaista mumssia kotiin. Mari toivoi, että tässä jutussa mainittaisiin, että hän on seurannut Mumsia pitkään, arvostanut sen tarinaa ja tavoitteita ja halunnut tukea vieläpä oman ”kylän” putiikkia. 

Piispa Mari Leppänen vaaka Jani Laukkanen

Kuva Jani Laukkanen / Kirkon kuvapankki

Sekä Mari että "Mum's" perheineen asustavat Turun kupeessa Liedossa. Mari oli ensimmäisiä Mum'sin asiakkaita noin 16 vuotta sitten, kun Mums aloitti sievässä punaisessa hirsiaitassa Liedon maaseudulla. Mari kävi silloin ja vuosien mittaan palasi monasti. 

 

 1. Marin suosikki: FLOWERBALL kukkalamppu

FLOWERBALL ig3 FLOWERBALL ig1

"Ikisuosikkini on Heath Nashin suunnittelema "kukkakimppu" lamppu, joka on tehty merien muovijätteestä, kierrätetyistä valkoisista muovikanistereista ja pulloista. Se on ollut meillä kolmessa eri kodissa ja nyt se on mökillä avarassa tilassa. Valaisin sopii siis monenlaisiin tiloihin ja koteihin. Valo tulee siitä tosi pehmeästi ja kauniisti. Talvi-iltoina se on kuin pehmeä lumipallo, kesällä suuri voikukka.

Rakastan sitä!"

 

2. Marin suosikki: LINTUMETSÄ paksu villamatto

 

 "Meillä on kotona monia Mumsin villamattoja. Eri kokoisia ja eri näköisiä. Kaikista tykkään tosi paljon. Ne kestävät hyvin käyttöä ja aikaa. Lintumetsä-matosta olen haaveillut jo hyvän aikaa. Se sopisi ihanasti meidän olkkariin vaaleanpunaisen sohvan pariksi."

LINTUMETSA BiRDLAND interior Mums woolrug mumsrug rug low

                Kuva: Ottilia Tavola

.

3. SAVU- tulikulho

"Kesämökin pihalle kesään odottamaan hankin Savu-tulikulhon, joka on tehty 100% kierrätetystä teräksestä. Elävä tuli kokoaa ihmiset ja tarinat ympärilleen. Kulho on muodoltaan kaunis."

SAVU tulikulho madeinfinland detail webSAVU tulikulho fire tuli madeinfinland side fire tulikulho terassi webSAVU tulikulho madeinfinland low

 

 

4. PÄRE design Mum's original,  PIPANAT design Jenni Rope ja KARHU design Teresa Moorhouse

"Päre-matot, Pipana-tyynyt tai karhu-matot ovat kaikki aivan ihania. Luonnonmateriaalit ovat vahvoja. Isäni on tutkinut karhuja. Niitä on etsitty taivaan tähtikuvioista, noitarummuista ja ties mistä. Siksi kai karhu-matto tuntui jotenkin omalta alusta asti."

 

- Mari Leppänen, piispa

 

Mums rug PARE natural on brown Finnish design matto villa wool MG 3851

Päre. Eri sävyjä. Kaikki kasvivärjättyä ekoluksusvillaa. Kuva: Hilja Mustonen

  

BEAR Karhu Teresa moorhouse mums fireplace cosy interior design finnish lowKARHU A1

Karhu. Design Teresa Moorhouse. Kuva: Joanna Moorhouse

JENNI ROPE PIPANA cushion tyyny design finnish nordic pipana blue interior web

Pipanat eri väreissä ja myös kasviväreissä. Design Jenni Rope.

 

Mari on aito, rohkea, hienotunteinen, ihmistä lähellä, elämän edessä nöyrä. Kiitos Mari, kun tykkäät Mumsseista. Mum's on siitä hyvin kiitollinen ja hyvin onnekas.

Mum's fanittaa sinua, Mari.

Ihailen sinua, Mari.

Kiitos,

Outi